Ihanat - rakkaat leidit

”Ainiaan lempeni olet omaava,
sä täytät syömmeni, neito ihana.
En tiedä, saanenko lempeäsi sun,
vai yksipuolinenko lemp' on raukan mun.”

eino leino ” Epäileväinen”

Näin lausui vasta yhdeksän vuotias Eino Leino. Tästä lyhyestä runosta huomaa, miten naisen läheisyys ja kauneus aiheuttavat jopa aivan nuorelle miehelle kutkuttavan jännittäviä aistimuksia, jotka pakottavat tekemään pähkähulluja asioita ja antamaan lupauksia vaikka onnen täyttymyksestä ei ole minkäänlaista varmuutta.

Naisen läsnäolossa on samanlaista suloa kuin kauniissa kesäpäivässä, koskaan ei voi olla varma siitä kuinka kuumaksi päivä ehkä vielä muuttuu vai saako jokin yllättävä käänne päivän muuttumaan rankaksi myrskytuuleksi jonka tyyntymistä saakin sitten suojassa odotella.

Sinä nainen, olet salaperäinen, suuri mysteeri, sädekehäinen enkeli joka suojelee meitä miehiä monenmoisilta hölmöilyiltä. Mutta sinun tähtesi me miehet myös teemme itsestämme tarvittaessa hyvin hölmöjä vain siksi, että sinä saat meidät tuntemaan olevamme elossa. Sinun vuoksesi voimme unohtaa murheemme, olet meille ikuinen myytti, ihastuksen, kaipuun ja lemmen kohde. Sinulle haluamme avata sisimmän maailmamme, jakaa itsemme ja elämämme, sen elämän jonka salaisuudet eivät kuulu lisäksemme kenellekään muille.

Ja kuten Leino lausuu "nainen on himojen kirkkahin kide, nainen on pahuuden sauma ja side, nainen on elämän riemu ja risti, piru sen miehelle ristiksi pisti", voiko sen täydellisimmin, ihanammin ja myös katkerimmin lausua.

Myös Shakespeare on perehtynyt aiheeseen mm. seuraavin suomennetuin säkein:

Shakespeare - Sonetti 18

Ma voinko verrata sua kesäpäivään?
Ihanampi olet ja suloisempi:
Kun rankat tuulet iskee toukolehvään
Ja kesä aina on vain lyhyempi:
Toisinaan on taivas liian kuuma
Ja usein on sen kulta himmennytkin,
Ja joskus haipuu jokahinen huuma
Joskus sattumalta, niinkuin nytkin:
Vaan kesäs ikuinen ei koskaan haivu,
Ei haivu kauneus jok' sulla on,
Et kuolemankaan varjoon koskaan taivu,
Vaan kasvat ikuisuuden tietohon,
Niin kauan kuin vain näkee silmäin mun,
Niin kauan elää kesäpäiväs sun.

suom. Hannu Krohn

Mitä olisikaan elämä ilman sinua, nainen? Vai olisiko sitä ollenkaan? Tuskinpa vain. Naiselle pidettyjen puheiden määrä on suuri ja niiden muodot moninaiset, aivan kuten Sinunkin Nainen. 

On puhdasmuotoisia, linjakkaita ja suoraviivaisia puheita, aivan niin kuin naistakin. On puheita, joita pidetään – ja kuunnellaan hymyhuulin, mutta muista Nainen, kun sinä hymyilet miehellesi, teet hänet onnelliseksi, mutta jos hymyilet etupäässä muille miehille, teet omastasi filosofin tai sitten jotain ihan muuta. Joka tapauksessa teet hänestä jotakin. 

Vanha vertaus sanoo että nainen on kuin kukka. Ensin viaton kuin valkea maarianlinja (Lilium Candidum), sitten tiikerililja (Lilium Tigrinum). Joskus tuoksuva kuin hajuherne (ks. nätkelmä) (Lathyrus Odoratus). Toisinaan takertuva kuin takiainen (Arctium Tomentosum), ja kun yrität päästä vapaaksi, huutaa hän kuin sireeni (Syringa Vulgaris). Joku on ohut kuin elämänlanka (Ipomoea Purpurea), ja jonkun voi nähdä kapakassa rentona kuin humalavieras (Cucuta Europaea). 

Jos nyt unohtaisimme sen, että naiset ja kukat tulevat miehille joskus kovin kalliiksi, on heille yhtäläistä vielä se, että molemmat rupeavat aikanaan nuokkumaan ja lakastuvat lopuksi kokonaan. Niin käy muuten miehellekin. Kaikesta tästä huolimatta uskon että veljet ovat kanssani samaa mieltä siitä, että Nainen tosiaan on kuin kukka, kuin ruusu. Metsäruusu (Rosa Majalis) tai valkea juhannusruusu (Rosa Pimpinellifolia), jonka piikit joskus pistävät mutta jota ilman elämä ei olisi elämisen arvoista.

(tekijä tuntematon)

Siis veljet: Kohottakaamme ruusuisten Ladyjemme malja.